Olemme toimineet Subarun maahantuojan valtuuttamana huoltoliikkeenä jo vuodesta 1995 lähtien, ja myyntiedustus meillä on ollut vuodesta 2018 lähtien.
Täten olemme työskennelleet Subarun parissa
jo yli 30 vuoden ajan!
”Subaruja valmistaa vuonna 1953 perustettu Subaru Corporation. Subaru on japaninkielinen nimi Seulasten tähtijoukolle, joka Japanissa viittaa uudelleensyntymään ja voimaan. Subarun ensimmäinen auto esiteltiin vuonna 1958 ja sen nimi oli Subaru 360. Tänä päivänä Japanin ja Yhdysvaltojen tehtailla valmistetaan vuosittain noin 1,2 miljoonaa autoa. Ainutlaatuinen Boxer-moottorimme julkaistiin vuonna 1966 ja Subarun symmetrinen neliveto esiteltiin vuonna 1972. Subaru on tällä hetkellä maailman johtava täysnelivetoautojen valmistaja.”
SUBARU ASSISTANCE:
Uuden Subarun ostaja saa Subaru Assistance-palvelun käyttöönsä ilmaiseksi auton takuun ajaksi eli kolmeksi vuodeksi. Mikäli Subarun omistajan matka katkeaa jostakin syystä, Assistance-palvelu järjestää veloituksetta paikalle hinausauton ja matkustajille kyydin eteenpäin.
Puhelinnumero, johon voi apua tarvitessaan soittaa on:
* Suomessa 040 824 5463
* Ulkomailta soitettaessa +358 9 824 5463
HUOM! Puhelinnumero on vaihtunut 1.1.2026, sillä Assistance palvelun yhteistyökumppani on vaihtunut. Uusi toimija palvelun taustalla on RedGo Hinaus- ja tiepalvelut.
3 VUODEN / 100.000 KM TAKUU AUTOLLESI
Kaikissa Subaruissa on 3 vuoden tehdastakuu. Takuun kattamat viat korjataan veloituksetta.
Takuu ei ole voimassa, mikäli autoon on omatoimisesti tehty teknisiä muutoksia tai vika johtuu jostakin ulkoisesta tekijästä esim. kolarista.
12 VUODEN PUHKIRUOSTUMATTOMUUSTAKUU
3 VUODEN MAALITAKUU
Huoltoväli 1 vuosi / 15.000 km, ensin täyttyvä
Tutustu Subaru mallistoon sekä hinnastoon osoitteessa:
https://www.subaru.fi/
SOLTERRA MY26 KAMPANJAHINNAT
- Suurempi 73,1 kWh:n ajoakku
- Kaksinkertaistunut vetokyky; 1500kg!
- Akun esilämmitys (7kWh)
- Lämmitys aktivoidaan automaattisesti navigointijärjestelmän reittisuunnittelun kautta tai manuaalisesti.
- Pidempi toimintamatka
- 481km (Touring & Touring+, 20″ vanteet) / 532km (Limited, 18″ vanteet)
- Paranneltu äänieristys
- Limited 43 900 €
- Touring 47 400 €
- Touring+ 48 900 €
Ennakkomyyntihinnat on voimassa 31.3.2026 asti.

UNCHARTED
ENNAKKOMYYNTI
Subarun toinen täyssähköauto Uncharted saapuu huhtikuussa 2026 ja ennakkomyynti on alkanut!
- 2WD Adventure 451 km
- 2WD Limited 592 km
- 4WD Touring 495 km
- 4WD Touring+ 490 km
- Perävaunun vetomassat: 750kg (2WD -mallit) / 1500kg (4WD -mallit)
- Maavara 212mm
- 22 kw sisäinen laturi / 150 kw pikalataus
- Akun esilämmitys
- Adaptiiviset LED-ajovalot
- Tiloiltaan Crosstrekin ja Solterran väliltä
- Adventure 2WD 57,7 kWh 𝟑𝟔 𝟑𝟗𝟎 €
- Limited 2WD 77 kWh 𝟒𝟑 𝟑𝟗𝟎 €
- Touring 4WD 77 kWh 𝟒𝟔 𝟑𝟗𝟎 €
- Touring+ 4WD 77 kWh 𝟒𝟕 𝟑𝟗𝟎 €

E-OUTBACKIN ENNAKKOMYYNTI
- Akun esilämmitys
- Adaptiivinen vakionopeudensäädin sekä adaptiiviset LED-ajovalot
- 360° kamera
- Pysäköintitutkat ja peruutuskamera
- Synteettinen nahkasisusta
- Ohjauspyörän sekä istuimien lämmitys (edessä ja takasivupenkeillä)
- Sähkökäyttöinen takaluukku sekä paljon muuta!
- Limited 49 990€ (ovh 51 490€)
- Business 52 990€ (ovh 54 490€)
- Touring 53 990€ (ovh 55 490€)
- Touring+ 56 490€ (ovh 57 990€)
Mallistoon saatavilla olevat värit:
- Crystal White Pearl
- Sapphire Blue Pearl
- Brilliant Bronze Metallic
- Magnetite Gray Metallic
- Daybreak Blue Pearl
- Crystal Black Silica (perusväri)
- Crystal White Pearl / Black
- Brilliant Bronze Metallic / Black
Suosittelemme tulemaan tutustumaan jo etukäteen uuteen Solterraan, jossa on lähes samat ominaisuudet kuin e-Outbackissa, mutta pienemmällä tavaratilalla (sekä hieman pienemmällä akkukoolla ja tehoilla).
Kuva: Subaru Suomi
OUTBACK HINTAKAMPANJA
-3 025 € (Poistuu mallistosta)!
Outbackissa on aina vakiona mm. jatkuva neliveto, korkea 21,3cm:n maavara, automaattivaihteisto, kaikki turvallisuusvarusteet,
peruutustutka -ja kamera, ohjaukseen reagoivat LED-ajovalot sekä paljon muuta!
Ja tekniikaltaan VAIN polttomoottorikäyttöinen.
Malliston hinnat alkaen:
- Adventure 44 376,36 €
(norm. 47 401,00 €) - Limited 47 002,31 €
(norm. 50 026,94 €) - Field 45 998,63 €
(norm. 49 023,26 €)
Kampanja koskee uusia tarjouksia sekä uusia kauppasopimuksia, ja on voimassa 30.4.2026 asti.
Kampanja ei ole yhdistettävissä muihin tukiin / kampanjoihin.
Lue lisää osoitteesta https://www.subaru.fi/models/outback
TAI kysy suoraan meiltä.
HUOM! Mallin tuotanto on loppunut!
Täyssähköinen Outback, eli E-Outback (Jenkeissä tunnettavissa nimellä Trailseeker) saapuu Suomeen arviolta toukokuussa, ja tulee korvaamaan tämän mallin.
CROSSTREK ALKAEN
39 390,10 € (Poistuu mallistosta)!
Asiakasetu 2 891€!
Kampanja koskee uusia autoja sekä uusia kauppasopimuksia 30.4.2026 asti.
Kaikissa varustetasoissa on vakiona mm.:
* Jatkuva neliveto
* Automaattivaihteisto
* Adaptiivinen (mukautuva) vakionopeudensäädin
* Kaikki turvallisuusjärjestelmät
* Kaksialueinen automaatti-ilmastointi
* Peruutuskamera sekä pysäköintitutkat taakse
* 11,6″ Full HD näyttö
Ja paljon muuta!
Malliston hinnat alkaen:
- Adventure 39 390,10 €
(norm. 42 281,66 €) - Limited 42 032,93 €
(norm. 44 924,49 €).- Adventuren varusteiden lisäksi mm.:
- Lämmitettävä ohjauspyörä
- Kymmeneen suuntaan sähköisesti säädettävä kuljettajanistuin
ristiselän tuella - 8-suuntaan sähköisesti säädettävä etumatkustajan istuin
- Navigointi
- Kaukovaloautomatiikka
- Adventuren varusteiden lisäksi mm.:
- Touring 43 354,51 €
(norm. 46 245,74€)- Limitedin varusteiden lisäksi:
- Nahkapenkit
- Sähkösäätöinen lasikattoluukku
- Limitedin varusteiden lisäksi:
HUOM! Mallin tuotanto on loppunut!


